Selaat Sosiaalisen Vaalikoneen vanhaa versiota. Klikkaa itsesi uuteen vaalikoneeseen.

Sosiaalinen Vaalikone

Sosiaalinen vaalikone Facebookissa

  • luo uusia kysymyksiä
  • talleta vastauksesi
  • kommentoi kysymyksiä
-> Kunnallisvaalit 2012

Vaalipiiri


Sirkka Hänninen

Puolue: Perussuomalaiset (PS)
Vaalipiiri: Helsinki
Syntymävuosi: 1958
Faneja: 0

Esittely: Ystäväni sanovat minua naispuoliseksi 'Timo Soiniksi'. Olen lähtöisin Kuopiosta ja pitänyt aikoinaan lukiossa politiikan esitelmän haastattelemalla Veikko Vennamoa. Lienevät aatteet tarttuneet silloin takkiin, kun liityin
reilut kahdeksan vuotta sitten Perussuomalaisiin.
Olen työskennellyt viimeiset vuodet sosiaalityössä lähinnä asuttamis- ja kuntoutustehtävissä sekä päihdeasian -tuntijana.
Avioiduin vuonna 1978 nykyisen mieheni kanssa ja meillä on
vuonna 1986 ja 1988 syntyneet tyttäret. Perhe on minulle erittäin tärkeä.
Nykyisin asumme mieheni kanssa kahdestaan ja jatkamme matkustelua ympäri maailmaa. Käymme myös jonkin verran konserteissä ja teatterissa. Minä olen myös intohimoinen Suomi-Filmien katselija.
Yhteiskunnalliset asiat ovat olleet minulle tärkeitä jo kauan. Nykyinen meno on saanut minut huolestuneeksi monestakin syystä. Näyttää, että liian moni asia on viemässä meitä pois hyvinvointi- Suomesta, mikäli edes olemme sitä enää...





Ehdokkaan vastaukset (154 kpl)

Samaa mieltä (0 kpl)
Eri mieltä (0 kpl)
Mikä tässä maassa on hyvin ja oikein?
Vastaus: Ei mikään annetuista vaihtoehdoista
Uskotko poliitikkojejn milloinkaan oikeasti ajavan Suomen ja suomalaisten asiaa?
Vastaus: Ei mikään annetuista vaihtoehdoista
Kansalaiset ovat maksaneet NATO-yhteensovittamisesta miljardeja veroeuroja.Mielestäni tämä ei silti ole tärkeä kysymys vaaleissa.
Vastaus: Ei mikään annetuista vaihtoehdoista
Voiko kansanedustaja olla täysin eturistiriidaton päätöksentekijä, jos hän on ottanut vastaan rahalahjoituksia ?
Vastaus: EI
ÄÄNIOIKEUS KOKO KANSALLE eli alle 16v. äänioikeus Äidille/huoltajalle kuntavaaleissa ja yli 16 vuoitaille äänioikeus kuntavaaleihissa.
Vastaus: ei: jatketaan samaan malliin
Oletko vegaani?
Vastaus: En ole
Onko Suomi maailman kilpailukykyisin maa?
Vastaus: Ei ole vaikka jotkut niin yrittävät vakuuttaa.
Kyy...
Vastaus: Ei mikään annetuista vaihtoehdoista
Voiko kunta päättää juurikaan muista asioista kuin maankäyttö. Onko kunnilla käytännössä enää itsehallintoa muissa kuin maankäyttöön littyvissä kysymyksissä?
Vastaus: Kyllä
Mitä olette mieltä allaolevasta. Onko mahdollista tai järkevää? Nuorisotyöttömyydestä päästään kun velvoitetaan yritykset palkkaamaan yksi nuori jokaista alkavaa nettovoittomiljoonaansa kohden ja kouluttamaan tämä ammattiin ja terveeseen asenteeseen työntekoon. Näin tarjotaan nuorille mahdollisuus kunnon elämän alkuun ja saadaan varmistettua ammattitaitoisen työvoiman riittävyysja oikeat asenteet työntekoon. Silloin voidaan lopettaa puheet tulesta, uhkaavasta työvoimapulasta. Samalla säästyy hirveä määrä yhteiskunnan rahaa kun nuori pääsee heti tuettomasti omaan elämään kiinni ja hallitsemaan elämäänsä. Kaikki voittavat.
Vastaus: eos
Puolue, tai ehdokas on luotettava vain silloin kun esitetyille vaatimuksille ja muutos ideoille on kerrottu niiden selkeä euromääräinen rahoitus suunnitelma.
Vastaus: Ei mikään annetuista vaihtoehdoista
Oletko samma mieltä. Jos valtion kassa on tyhjä, pitäisikö Linnanjuhlien menot käyttää vähävaraisten hyväksi?
Vastaus: Kyllä
Tuleeko talouteenne Aku Ankka?
Vastaus: Ei enää
Onko eettisesti oikein harhauttaa koekaniineiksi suostuneita henkilöitä?
Vastaus: Kyllä
Vaalipaneeleissa tulisi ehdokas asettelussa huomioida ensisijaisesti mielipide erot puolueiden välillä, että todelliset vaihtoehdot pääsisivät äänestäjien tietoon.
Vastaus: Ei mikään annetuista vaihtoehdoista
Kannatatko äänestysikärajan laskemista?
Vastaus: Ei mikään annetuista vaihtoehdoista
Pitäisikö Suomen tunnustaa Etelä-Ossetian valtio?
Vastaus: Ei
Pitäisi työttömänä ilman omaa syytään (esim sairauden ym takia) olevan saada korotus työttömyys korvaukseen koska on todennäköistä että hän ei tule saamaan työtä tulevaisuudessa.
Vastaus: Ei mikään annetuista vaihtoehdoista
Onko mielestäsi yksittäisellä ihmisellä tai ihmisjoukolla oikeus käyttää väkivaltaa (ml. uhkaus) tai valtuuttaa ulkopuolinen taho käyttämään väkivaltaa puolestaan saadakseen toisen ihmisen tai ihmisjoukon antamaan rahaa tai palveluksia itsensä tai kolmannen osapuolen hyväksi?
Vastaus: Ei missään tapauksessa.
Millä keinoin ne "nukkuvat" oikeasti saataisiin äänestämään?
Vastaus: Ei mikään annetuista vaihtoehdoista
Koska kansalaisten enemmistö vastustaa NATO- jäsenyyttä on NATO-yhteensopivan aseistuksen ja puolustusvoimien tähän kuuluvan kehityksen hyväksyminen ja miljardikustannusten maksattaminen kansan verovaroilla täysin vastoin demokratiaa ja kansalaisten oikeuskäsitystä.
Vastaus: Pitää paikkansa
Suomen tavaraviennin arvoa pitää nostaa suhteessa tavaratuonnin arvoon.
Vastaus: Viennin ja tuonnin arvojen suhde tulee pitää nykyisellään.
Tulisiko Markka palauttaa ja luopua Eurosta?
Vastaus: Ei mikään annetuista vaihtoehdoista
Voiko kansanedustaja kuulua ison rahan "hyväveli"-järjestöihin (esim. vapaamuurarit, bildenbergit) ilman, että kansan etu kärsisi?
Vastaus: ehkä
Tulisiko lääkejätti GlaxoSmithKline viedä kansainväliseen ihmisoikeustuomioistuimeen myytyään narkolepsiaa aiheuttavaa sikainfluenssarokotetta, vaikka kauppasopimukseen oli merkitty, ettei lääkefirma ole vastuussa seurauksista?
Vastaus: Ei, koska ei se ole tyhmä, joka tarjoaa, vaan se, joka ostaa
Yksinyrittäjien ja pienyrittäjien kirjanpitoa tulee yksinkertaistaa. Rahaliikenne pankkitilin kautta riittää kirjanpidoksi. 100%, heti kuluun perustuva poisto-oikeus käyttöön kalusto investoinneissa. Tilinpäätökset yksinkertaisimmiksi.
Vastaus: lähes samaa mieltä - uudistukset on oikea suunta
Pitäisikö Suomen kieltää muovipussit lailla?
Vastaus: Ei.
Valtio ottaa RAY:n vuosittaisesta tuotosta yli 100 miljoonaa euroa veteraanien kuntoutukseen, joka on järjestöiltä pois. Tulisiko Valtion vai Raha-automaattiyhdistyksen maksaa veteraanien kulut ?
Vastaus: Valtion tulisi maksaa
Vanhuksille ja kouluihin luomuruoka.
Vastaus: Ei mikään annetuista vaihtoehdoista
Veroparatiiseja käyttää järjestäytynyt rikollisuus rahanpeuun ja käytännössä kaikki suuret tavaramerkit veronkiertoon. Onko veroparatiisit lakkautettava ja/tai julkaistava salaiset tilit.
Vastaus: Kyllä
Tulisiko henkeen ja terveyteen kohdistuvien rikoksien rangaistukset kärsiä päivästä päivään, ilman mahdollisuutta 50% tai jopa 66% ensikertalaisen lyhennykseen?
Vastaus: Ei mikään annetuista vaihtoehdoista
Kuinka vahvasti tukisit uusiutuvia energianlähteitä, kuten tuuli-, vesi- ja aurinkovoimaa?
Vastaus: Ei mikään annetuista vaihtoehdoista
Pitäisikö aivovamma luokitella mukaan Kelan korvausperusteisiin?
Vastaus: Kyllä ehdottomasti. Se on vamma siinä missä muutkin
Onko vpk-toiminta tärkeä osa pelastuslaitoksien toimivuutta
Vastaus: KYLLÄ
Pitäisikö kansanedustajien pankki- ja omaisuustiedot julkistaa täysin avoimeksi tiedoksi kaikkien saataville?
Vastaus: Ei
Pitäisikö kodinhoidon tukea maksaa siihen asti, kun...
Vastaus: lapsi lähtee kouluun
Toimiiko Suomessa demokratia täysin?
Vastaus: Ei.
Suomen elokuvasäätiö jakaa opetusministeriön toimeksiannosta veikkausvaroja elokuvatukena yrityksille. Yksityiset ja harrastelijat evät saa tukea Meidän tulisi ...
Vastaus: ... pitää kotimaisen elokuvan tukijärjestelmä ennallaan, mutta kehittää uusi järjestelmä elokuvan tekemisen harrastustoiminnan tukemiseen.
Kehittyykö nykyinen eläkelainsäädäntö Suomessa oikeaan suuntaan ? Turvaako se hyvinvointivaltion mukaiset edut omille senioreilleen ?
Vastaus: Ei mikään annetuista vaihtoehdoista
Pitäisikö eläinten käyttöä (ruokana, vaatetuksessa, koe-eläiminä jne.) pyrkiä vähentämään yhteiskunnassamme?
Vastaus: Ei.
Onko eettisesti oikein, että ihmisillä testataan lääkkeitä tai hoitomuotoja?
Vastaus: Ei
Pitäisikö vaalirahasotkuissa olleiden vetäytyä politiikasta?
Vastaus: Kyllä, jos todetaan syyllisiksi oikeudessa.
Pitäisikö valtion osallistua perhevapaakustannuksiin ?
Vastaus: Ei
Pitäisikö Suomen ottaa maahanmuuttajiksi...?
Vastaus: Ei mikään annetuista vaihtoehdoista
Onko maltillinen palkkalinja tehokas keino kilpailukyvyn ylläpitämisen ja työpaikkojen luomisen kannalta?
Vastaus: Ei mikään annetuista vaihtoehdoista
Tulisiko korvaushoito ulottaa useampiin päihderiippuvuuksiin? Vaikkapa alkoholismin hoitoon?
Vastaus: Ei.
Pitäisikö arvonlisävero olla sama kaikissa EU-maissa, jotta suomalaiset verkkokaupat voivat kilpailla esim. saksalaisten kanssa. Suomalaiset ostavat vuodessa lähes 10 miljardilla eurolla tuotteita verkossa.
Vastaus: Kyllä, verotulot on hyvä saada suomeen
Kaupungin pitäisi ensin järjestää asunto omalle väestölle ennen muita
Vastaus: Kyllä
Tuleeko Suomen eduskuntavaaleihin lisätä tarkkailijoita jokaiseen vaiheeseen, missä teoreettisesti vaalivilppiä voisi tapahtua?
Vastaus: Ei
Pitäisikö homoparien sisäinen adoptio mahdollistaa jo lapsen sikiövaiheessa silloin, kun lapsi on saanut alkunsa luovutetuilla sukusoluilla eikä isyyttä ole mahdollisuuttakaan selvittää?
Vastaus: Vastustan homoparien sisäistä adoptiota.
EUTANASIA lailliseksi ?
Vastaus: Ei mikään annetuista vaihtoehdoista
Totaalikieltäytyjät tuomitaan Suomessa puoleksi vuodeksi ehdottomaan vankeuteen (tai vastaavasti lyhyempään vankeusrangaistukseen jos kieltäytyessään on suorittanut osan siviili- tai varusmiespalvelustaan). Pitäisikö totaalikieltäytymisen olla rangaistava teko?
Vastaus: Kyllä, nykykäytäntö on hyvä.
Perustuslakivaliokunta "armahti" Vanhasen. Totetuiko mielestäsi oikeus ja kohtuus?
Vastaus: Ehkä ei
Pitäisikö Suomen luopua kesä- tai talviajasta?
Vastaus: Suomen pitäisi luopua kesäajasta.
Velkaperusteinen rahajärjestelmä tulisi lopettaa ja rahan luomisen ja sen liikkeeseen laskemisen etuoikeus palauttaa valtiolle.
Vastaus: Haluan että valtio ja pankit jakavat toiminnon
Tuleeko Suomen lisätä perustuslakiin maininta; "Suomi EU:n jäsen" vaikka sitä EU ei vaadi? (Nyt Suomi voi erota EU:sta halutessaan eduskunnan yhdellä päätöksellä ja enemmistöllä. Jatkossa EU:sta eroamiseen tarvitaan perustuslain muutos; edellyttää 2/3 osan enemmistön kahdessa peräkkäisessä eduskunnassa).
Vastaus: ei tule lisätä jos tilanne muuttuu voidaan erota nopeasti
Pitäisikö YHTS:n palveluiden koskea myös ammattikorkeakoulun opiskelijoita?
Vastaus: Kyllä
Pitääkö perustaa lapsi- ja perheministeri?
Vastaus: En osaa sanoa
Pääomatulojen ja rikkaiden suosiminen verotusratkaisuissa on todistettavasti koitunut kaikkien suomalaisten eduksi.
Vastaus: Ei ole totta
Pitäisikö valtion pyytää virallisesti anteeksi saamelaisilta historiallisten vääryyksien vuoksi?
Vastaus: Kyllä
Eduskunnan tilaama kuuden tohtorin selvitys osoitti, että julkiset palvelut pystytään kattamaan vain tehokkaalla talouskasvulla, joka tuo täystyöllisyyden. Kuitenkin jatkuva talouskasvu tarkoittaa että nykyinen sukupolvi elää materiaalisessa yltäkylläisyydessä tulevien sukupolvien kustannuksella. Onko talouskasvulle vaihtoehtoja?
Vastaus: Talouskasvua pitää hillitä jotta planeettamme säilyy elinkelpoisena
Pitäisikö kansalaispalkkaa maksaa niille, jotka ovat köyhyysrajan alapuolella? [Tienaavat vähemmän kuin 60% suomalaisten keskipalkasta.]
Vastaus: Ei
Yritysvaikutusten arviointi tarkoittaa, että...
Vastaus: arvioidaan miten yritys vaikuttaa paikkakunnalla
Tuleeko yksityisiä terveyspalveluja tukea verovaroin, niinkuin nyt tapahtuu?
Vastaus: Ei
Pitäisikö yksityisen metsän/maan-omistajan oikeutta tehdä omalla maallaan sitä mitä haluaa, aiheuttamatta kuitenkaan haittaa muiden vastaavalle oikeudelle, lisätä?
Vastaus: Nykyinen lupakäytäntö on hyvä
Kannatatko sitovien kansanäänestysten käyttöönottoa Suomessa ja EU:ssa?
Vastaus: Kyllä
Miten vanhukset kuuluisi mielestäsi hoitaa tulevaisuudessa
Vastaus: Vaihtoehtoja oltava monenlaisia
Osakkeiden piilo-omistus on suunnitteilla myös Suomeen. Onko se mielestäsi perusteltua?
Vastaus: Ehdottomasti ei
Miten opiskelijoita olisi mahdollista motivoida valmistumaan nykyistä aikaisemmin?
Vastaus: Ei mikään annetuista vaihtoehdoista
Tulisiko ravintoloiden sulkea ovensa klo 01.00 kuten 80-luvulla?
Vastaus: Ravintoloitsija voisi itse päättää aukioloajoista.
Pitäisikö tukia (mm. toimeentulo- ja työmarkkinakorvausta) maksaa enemmän yksineläjälle, koska kaikki kustannukset menevät yhden henkilön maksettavaksi ja näin yksineläjän menot ovat suuremmat, kuin parisuhtessa eläville, jollloin kustannuksia voi jakaa
Vastaus: Ei
Pitäisikö huumausaineiden myyminen alaikäiselle muutta AINA törkeäksi huumausainerikokseksi, määrästä riippumatta?
Vastaus: Kyllä!
Tulisiko pienyrityksille myöntää määräaikaista palkkatukea ensimmäisen työntekijän palkkaamiseen?
Vastaus: Kyllä. Palkkatuella olisi työllistävä vaikutus.
Tulisiko vuokra-asunnoille asetaa vuokrakatto ?
Vastaus: Kyllä
Tulisiko eduskunnalla olla valta nimittää ja erottaa yksittäiset ministerit?
Vastaus: Ainoastaan erottaa
Puolueiden ryhmäkuria pitäisi
Vastaus: pitää ennallaan, mutta julkistaa puolueen linjauksia enemmän etukäteen äänestäjille
Tulisiko ns. energiajuomille asettaa jokin sopiva ikäraja, jolla rajoitettaisiin energiajuomien myyntiä alaikäisille terveydellisistä syistä?
Vastaus: Ei
Paikallista energiaa tulisi kehittää. Pienet Biokaasuvoimalat parantaisivat sähkön ja lämmön jakelua ja kilpailua. Laajat sähkökatkokset aiheuttavat vahinkoa joka talvi pitkien siirtomatkojen takia. Tulisko lupakäsittelyä helpottaa ja antaa yksityisille talouksille mahdollisuus sähkön syöttämiseen valtakunnalliseen verkkoon kuten esim. Saksassa.
Vastaus: Ei mikään annetuista vaihtoehdoista
Pitäisikö presidentti-instituutio lakkauttaa?
Vastaus: Ei
Turkki EU:hun?
Vastaus: Ei
Kenelle työn arvo kuuluu?
Vastaus: Yhteiskunnalle(kansalainen/kuntalainen)
Tuleeko Suomen osallistua Espanjan tai Portugalin rahalliseen tukemiseen?
Vastaus: Ei tule osallistua
Tulisiko ykslön velkojen vanhentua/mitätöityä varmasti ajan kanssa, esimerkiksi henkilökohtaisen konkurssin kautta?
Vastaus: Ei mikään annetuista vaihtoehdoista
Pitäisikö valtion rahapelimonopoli avata kilpailulle?
Vastaus: Ei. Nykyjärjestelmä on hyvä.
Oma lääkäri-järjestelmästä on jo puhuttu jo vuosia, mitään ei kuitenkaan ole tapahtunut. Oma lääkäri-järjestelmä takaa sen, että lääkäri tuntee potilaan terveystilan taustan ja lääkityksen koko historian ajalta. Pidätkö tärkeänä, että oma lääkäri-järjestelmä otetaan viipymättä käyttöön?
Vastaus: Kyllä, mutta on oltava oikeus käydä myös muilla lääkäreillä.
Vastuu toimeentulotukiasiaoiden hoidosta tulisi siirtää kunnilta KELA:lle. ?
Vastaus: Ei mikään annetuista vaihtoehdoista
Oletko pettynyt hallituspuolueiden kansanedustajien moraaliin?
Vastaus: Kyllä
Oletko valmis äänestämään sellaista puoluetta, joka ei ole poistanut vaalirahaskandaaliin sotkeutuneita politikkoja?
Vastaus: En
Mitä mieltä olet kuntaliitoksista?
Vastaus: Kuntien pitää pysyä itsenäisinä
Tuleeko Suomen kansalaisilla olla teknologian kehittyessä oikeus parantaa fyysistä tai henkistä suorituskykyään erilaisilla kyberneettisillä ja geeniteknologisilla laajennusosilla?
Vastaus: Ei
Oletko Tiitisen listan julkaisemisen puolesta?
Vastaus: Pitää julkaista
Pitäisikö opiskelijoiden opintotukeen vaikuttavaa ansiotulorajaa nostaa, jos työn tekeminen opiskelun ohessa ei vaikuttaisi valmistumisajankohtaan?
Vastaus: Kyllä, mutta opintotuki olisi progressiivista
Tulisiko perusopetuksen enimmäisryhmäkoot kirjata lakiin?
Vastaus: Kyllä, luokka-asteilla 1-2
Eläkeiän nostaminen nykyisestä 63-ikävuodesta on välttämätöntä ?
Vastaus: En kannata
pitäisikö turkistarhaus kieltää lailla
Vastaus: ei
Suomen ja Venäjän välinen viisumivapaus
Vastaus: Ei
Pitäisikö seksuaali ja väkivalta-rikosten tekijöiden vankeus aikaa pidentää?
Vastaus: Kyllä
Eduskunnan on säädettävä laki minimipalkasta, joka on sidottu indeksiin. Esim. 10e/h
Vastaus: Ei mikään annetuista vaihtoehdoista
Ankarat rangaistukset ovat paras keino vähentää rikollisuutta
Vastaus: Pääasiassa samaa mieltä
Kannatatko YLE-veroa?
Vastaus: Ei mikään annetuista vaihtoehdoista
Laki uskonrauhan rikkomisesta tulisi kumota.
Vastaus: Ei
Tulisiko rikoksista, joiden motiivina on uhrin rotu, etnisyys, sukupuoli, sukupuolellinen suuntautuminen, uskonto tai näihin verrattava asia, rangaista kovemmin kuin muista vastaavista rikoksista?
Vastaus: Ei
Pitääkö elintasosta tinkiä ympäristön hyväksi?
Vastaus: Ei mikään annetuista vaihtoehdoista
Pitääkö kyläkoulut säilyttää?
Vastaus: Kyllä. Kyläkoulut takaavat pienemmät ryhmäkoot ja laadukkaamman opetuksen.
Tulisiko äitiys-, isyys- ja vanhempainpäivärahojen minimiä (22,04e) nostaa nykyisestä?
Vastaus: Kyllä
Kannatatko tasa-arvoista moniavioisuutta?
Vastaus: Ei mikään annetuista vaihtoehdoista
Tulisiko puoluetuki tasavertaisuuden nimissä lakkauttaa kaikilta puolueilta, tai laajentaa se koskemaan myös eduskunnan ulkopuolisia rekisteröityjä puolueita?
Vastaus: Kyllä, lakkauttaa kaikilta. Puoluetukea ei tulisi olla.
Pitäisikö Presidentin valtaoikeuksia lisätä, vähentää vai säilyttää nykyisellään ?
Vastaus: Pitäisi nykyisellään
Miten Suomen pitäisi jatkossa menetellä Afganistanin ISAF-operaation suhteen?
Vastaus: Sotilaat on vedettävä pois mahdollisimman pikaisella aikataululla
Pitäisikö kansanedustajien ja eduskunnan virkamiesten kytkökset yritysmaailmaan vaatia ilmoitettaviksi asioiksi?
Vastaus: Kyllä, mutta vain kansanedustajilta
Pitäisikö Suomen antaa lainatakauksia talousasiansa hunningolle hoitaneille maille?
Vastaus: Ei, ja jos EU kaatuu siihen, että yksityisiä pankkeja rangaistaan huonoista sijoituksistaan niin tapahtukoon niin.
Istuva hallitus on monin tavoin osoittanut piittaamattomuutensa perustuslaista. Pitäisikö Suomeen perustaa riippumaton perustuslakituomioistuin?
Vastaus: Ongelmaan on etsittävä jokin muu ratkaisu
Valtion omistusta yhtiöissä pitäisi lisätä
Vastaus: Kyllä ehdottomasti
Pitäisikö valtion kilpailuttaa rautatieliikenne yksityisille yrityksille henkilöliikenteessä ?
Vastaus: Ei
Työuraa pidennetään parantamalla työhyvinvointia.
Vastaus: Samaa mieltä
Tulisiko Suomen säätää vuosittaisiin päästövähennyksiin velvoittava ilmastolaki?
Vastaus: Ei
Onko nykyinen hallitus hoitanut taloutta hyvin?
Vastaus: Ei
Tulisiko mahdollisuuksia aseenomistajuuteen ja sitä kautta kantooikeuteen rajoittaa?
Vastaus: Aseenkantooikeuteen tai -omistajuuteen ei tulisi tehdä merkittäviä kokonaismuutoksia.
Tulisiko uskonrauhalain pykälä, joka kieltää jumalan tai pyhien asioiden pilkkaamisen, kumota?
Vastaus: Ei mikään annetuista vaihtoehdoista
Kannatatko samansuuruista, verotonta ja muihin, mm. sairaskuluihin vaikuttamatonta kansalaispalkkaa kaikille perustuloksi?
Vastaus: Ei mikään annetuista vaihtoehdoista
Pitäisikö kansanedustajien peräkkäiset edustajakaudet rajata kahteen?
Vastaus: Eri mieltä.
Tulisiko elämänkatsomustieto avata peruskoulun oppiaineena myös ev. lut. kirkon jäsenille?
Vastaus: Ei mikään annetuista vaihtoehdoista
Pitäisikö Wikileaksia ja sen tapaista toimintaa tukea vai tuomita?
Vastaus: Wikileaksin tapainen toiminta pitäisi olla kauttaaltaan hyväksyttyä.
Pitäisikö uskontoihin perustuvat ympärileikkaukset sallia vain 18 vuotta täyttäneille?
Vastaus: Kyllä, lapsia ei saa leikellä tuosta syystä
Pitäisikö veroja kerätä jokaisen oman maksukyvyn mukaan (progressiivisesti) vai niin, että jokainen maksaa saman verran veroa tuloistaan riippumatta (tasavero) ?
Vastaus: Progressiivinen malli
Pitäisikö yliopisto-opinnoille säätää lukukausimaksu?
Vastaus: Ainoastaan ulkomaalaisille opiskelijoille
Tulisiko kokonaisveroastetta alentaa?
Vastaus: Ei. Se pitäisi pitää samana tai säätää sitä vain vähän.
Montako uutta ydinvoimalaa suomeen tulisi rakentaa seuraavan 10 vuoden aikana?
Vastaus: Ei mikään annetuista vaihtoehdoista
Turkistarhaus on kielletty lailla Isossa-Britanniassa (2002), Itävallassa (2004) ja Kroatiassa (2007, kymmenen vuoden siirtymäajalla). Tarhausta on rajoitettu tai tehty käytännössä taloudellisesti kannattamattomaksi tiukalla eläinsuojelulainsäädännöllä Alankomaissa, Italiassa, Ruotsissa ja Sveitsissä, Tanskassa ja Uudessa-Seelannissa. Pitäisikö turkistarhaus kieltää myös Suomessa?
Vastaus: Ei
Onko sähköisen äänestyksen käyttöönotto enemmän hyvä vai huono asia?
Vastaus: Huono
Miten vakaviin rikoksiin syyllistyneitä maahanmuuttajia tulisi kohdella?
Vastaus: Toistuvista vakavista rikoksista tulisi seurata maastakarkoittaminen.
Pitäisikö Suomen asettaa kauppasaarto Israelille, kunnes Israel lopettaa Palestiinalaisalueiden miehityksen?
Vastaus: Ei
Tekijänoikeuden suoja-aika on nykyään 70 vuotta tekijän kuolinvuoden päättymisestä. Tämän suoja-ajan sisällä teosta ei saa hyödyntää kaupallisesti tai muutoin (tiettyjä kapeita poikkeuksia lukuunottamatta) hyödyntää ilman oikeudenomistajan lupaa. Onko tämänlainen kesto perusteltu? Huomaa, että ns. moraaliset oikeudet kuten esimerkiksi oikeus tulla nimetyksi teoksen tekijänä eivät kuulu tämän oikeuden pariin, vaan ne ovat periaatteessa ikuisia.
Vastaus: Vähintään nykyisenmittainen suoja-aika on hyvä.
Tulisiko seksin ostaminen kieltää?
Vastaus: Kyllä
Pitäisikö lasten päivähoito-oikeutta rajoittaa?
Vastaus: Päivähoito-oikeutta tulee rajoittaa, jos toinen vanhemmista on kotona.
Homoavioliitot?
Vastaus: Rekisteröity parisuhde riittää
Ruokakaupat heittävät menemään runsaasti päiväysvanhoja mutta täysin kelvollisia elintarvikkeita. Pitäisikö näiden elintarvikkeiden päätymistä tarvitseville helpottaa?
Vastaus: Ei, nykyinen käytäntö on hyvä.
Pitäisikö yksityinen (ei-kaupallinen) tiedostonjakaminen laillistaa?
Vastaus: Ei.
Pitäisikö kouluihin luoda osaamistasoryhmät? Aineittain tai luokittain.
Vastaus: Ei mikään annetuista vaihtoehdoista
Pitäisikö eläinsuojelulakia tiukentaa?
Vastaus: Ei pitäisi tiukentaa mutta valvontaa tulisi lisätä
Pitäisikö Made in Finland/China -laput palauttaa pakollisiksi tuotteisiin
Vastaus: Nykyinen on hyvä
Onko palvelusetelien laajempi käyttöönotto mielestäsi hyvä asia?
Vastaus: Ei
Tuleeko lapsilisät ottaa tulona huomioon toimeentulotuessa? (kuten on ollut vuodesta 1994)
Vastaus: Ei mikään annetuista vaihtoehdoista
Pitäisikö vuokrasääntely tai jokin vastaava systeemi palauttaa, jotta asumisen hintaa saataisiin alas?
Vastaus: Ei, mutta asumisen hintaa tulisi alentaa muilla keinoilla.
Pitäisikö kauppojen aukiolo vapauttaa täysin?
Vastaus: Ei
Tulisiko Suomen siirtyä palkka-armeijaan?
Vastaus: Ei
Mitä mieltä olet kannabistuotteiden asemasta lainsäädännössä?
Vastaus: Nykyinen lainsäädäntö on hyvä
Pitäisikö sosiaaliturva korvata vastikkeettomalla perustulolla?
Vastaus: Ei mikään annetuista vaihtoehdoista
Mihin suuntaan julkisen sektorin tehostamistoimia tulisi kehittää.
Vastaus: Nyt on jo ulkoistettu liikaa. Julkisen sektorin toimintaa tulisi palauttaa aiemman kaltaiseksi.
Pitäisikö kirkko ja valtio erottaa toisistaan?
Vastaus: Ei mikään annetuista vaihtoehdoista
Pääomatuloja pitää verottaa progressiivisesti ansiotulojen tapaan.
Vastaus: Asiaa voitaisiin selvittää. Perustetaan komitea tutkimaan asiaa.
Samaa sukupuolta olevien pariskuntien adoptio-oikeus?
Vastaus: Ei käy
Pitäisikö Suomen liittyä Natoon?
Vastaus: Ei
Mitä mieltä olet ruotsin kielen opettamisesta peruskouluissa ja lukioissa?
Vastaus: Ruotsin kielen opiskeleminen saisi perustua vapaaehtoisuuteen.

Puolue tai yritys, mainosta tässä.