Selaat Sosiaalisen Vaalikoneen vanhaa versiota. Klikkaa itsesi uuteen vaalikoneeseen.

Sosiaalinen Vaalikone

Sosiaalinen vaalikone Facebookissa

  • luo uusia kysymyksiä
  • talleta vastauksesi
  • kommentoi kysymyksiä
-> Kunnallisvaalit 2012

Vaalipiiri


Tuomas Roito, numero 138

Puolue: Suomen Kommunistinen Puolue (SKP)
Vaalipiiri: Uusimaa
Syntymävuosi: 1984
Faneja: 0

Esittely: Moikka! Mä oon Tuomas, 26-vuotias lähihoitajaopiskelija ja olen Skp:n ehdokkaana eduskuntavaaleissa, Uudenmaan vaalipiirissä. Harrastan musiikkia, lukemista, "paasaamista" ja ihan vaan olemista. Tykkään hyvästä ruuasta ja kylmästä juomasta, syvällisistä keskusteluista, herkistä hetkistä, sekä hyvästä tunnelmasta. En yhtään tykkää valehtelemisesta, enkä epäoikeudenmukaisuudesta.

Mitään en väitä tietäväni, enkä yhtä totuutta olevan, mutta uskon silti omaavani hyvän oikeudenmukaisuudentajun.

Vaadin tuloerojen kaventamista niiden kasvattamisen sijaan. Verotusjärjestelmä on muutettava oikeudenmukaiseksi, rikkaiden ja suuryritysten suosimisen sijaan. Verovarat on käytettävä koko hyvinvointijärjestelmän, kuten riittävän perusturvan ja toimivien julkisten palveluiden kehittämiseen, jatkuvasti kasvavien sota-asehankintojen sijaan. Hyvinvointi, sekä eettiset ja ekologiset seikat on asetettava bisneksen ja voittojen maksimoinnin edelle.

Ehdokkaan vastaukset (240 kpl)

Samaa mieltä (0 kpl)
Eri mieltä (0 kpl)
Pitäisikö kerjääminen kieltää lailla?
Vastaus: Ei
Kannatatko sitovien kansanäänestysten käyttöönottoa Suomessa ja EU:ssa?
Vastaus: Kyllä
Porvarilliset puolueet käyttävät vasemmmistolaisia teemoja ennen vaaleja ja usein ne kieltävät jopa oman toteutuneen politiikkansa näin tehdessään. Onko valehtelu äänestäjille mielestäsi sallittua?
Vastaus: Ei. Rehellisyys on tärkeää.
Koska kansalaisten enemmistö vastustaa NATO- jäsenyyttä on NATO-yhteensopivan aseistuksen ja puolustusvoimien tähän kuuluvan kehityksen hyväksyminen ja miljardikustannusten maksattaminen kansan verovaroilla täysin vastoin demokratiaa ja kansalaisten oikeuskäsitystä.
Vastaus: Pitää paikkansa
Miten vanhukset kuuluisi mielestäsi hoitaa tulevaisuudessa
Vastaus: Vaihtoehtoja oltava monenlaisia
Pääomatulojen ja rikkaiden suosiminen verotusratkaisuissa on todistettavasti koitunut kaikkien suomalaisten eduksi.
Vastaus: Ei ole totta
Tuloerojen kasvu on pysäytettävä. Tämä voidaan toteuttaa esimerkiksi verotuksen progressiota jyrkentämällä. Hyvätuloisten kireästä verotuksesta johtuva pako ulkomaille (aivovuoto) on pienempi uhka kuin pienituloisten kokokema epäoikeudenmukaisuus ja siitä mahdollisesti seuraava työmotivaation lasku tai jopa yhteiskuntarauhan heikentyminen. Suurin osa hyvätuloisistakin varmasti arvostaa enemmän tasa-arvoisempaa ja turvallisempaa pienten tulo- ja luokkaerojen yhteiskuntaa.
Vastaus: Tuloerojen pitäisi olla paljon nykyistä pienemmät.
Kenelle työn arvo kuuluu?
Vastaus: Työn tekijälle(työläinen/työtätekevä)
Vastuu toimeentulotukiasiaoiden hoidosta tulisi siirtää kunnilta KELA:lle. ?
Vastaus: Kyllä
pitäisikö turkistarhaus kieltää lailla
Vastaus: kyllä
Kuinka yleinen, kaikille (myös kaupunkien ulkopuolelle) taattu postinjakelu tulisi rahoittaa tulevaisuudessa? Tällä hetkellä yleispalveluvelvoite on valtionyhtiö Itellalla. Euroopan unioni kuitenkin vaatii, että Suomen on tuotava postimarkkinoille kilpailijoita, joilta ei velvoiteta yleispalvelua. Nykyhallituksen ehdotukset uudeksi postilaiksi eivät ole kyenneet vastaamaan rahoituksen ongelmaan.
Vastaus: Luovutaan pakkokilpailutuksesta ja palautetaan Itella takaisin julkiselle sektorille Suomen Postiksi, jonka velvollisuus on taata kaikille yhtenäinen palvelu. Jakelua syrjäseuduille rahoitetaan vilkkaan liikenteen alueilta kerätyillä postimaksuilla ja verovaroilla, kuten ennenkin.
Eduskunnan on säädettävä laki minimipalkasta, joka on sidottu indeksiin. Esim. 10e/h
Vastaus: Kyllä kannatan minimipalkan sitomista lakiin
Milloin opintotuki sidotaan indeksiin?
Vastaus: Heti
Istuva hallitus on monin tavoin osoittanut piittaamattomuutensa perustuslaista. Pitäisikö Suomeen perustaa riippumaton perustuslakituomioistuin?
Vastaus: Kyllä
Tuleeko Suomen osallistua Espanjan tai Portugalin rahalliseen tukemiseen?
Vastaus: Ei tule osallistua
Eläkeiän nostaminen nykyisestä 63-ikävuodesta on välttämätöntä ?
Vastaus: En kannata
Totaalikieltäytyjät tuomitaan Suomessa puoleksi vuodeksi ehdottomaan vankeuteen (tai vastaavasti lyhyempään vankeusrangaistukseen jos kieltäytyessään on suorittanut osan siviili- tai varusmiespalvelustaan). Pitäisikö totaalikieltäytymisen olla rangaistava teko?
Vastaus: Ei.
Pitäisikö kansanedustajien ja eduskunnan virkamiesten kytkökset yritysmaailmaan vaatia ilmoitettaviksi asioiksi?
Vastaus: Kyllä
Pitäisikö kansanedustajien palkkioita (5948€/kk) laskea?
Vastaus: Kyllä
Tulisiko Suomen tunnustaa Palestiinan valtio?
Vastaus: Kyllä
Pitäisikö valtion kilpailuttaa rautatieliikenne yksityisille yrityksille henkilöliikenteessä ?
Vastaus: Ei
Pitäisikö Suomen antaa lainatakauksia talousasiansa hunningolle hoitaneille maille?
Vastaus: Ei, ja jos EU kaatuu siihen, että yksityisiä pankkeja rangaistaan huonoista sijoituksistaan niin tapahtukoon niin.
Valtion omistusta yhtiöissä pitäisi lisätä
Vastaus: Kyllä ehdottomasti
Onko nykyinen hallitus hoitanut taloutta hyvin?
Vastaus: Ei
Pitäisikö vanhempien tulojen vaikutus opintotukeen poistaa itsenäisesti asuvilta täysi-ikäisiltä opiskelijoilta ?
Vastaus: Kyllä pitää poistaa
Työuraa pidennetään parantamalla työhyvinvointia.
Vastaus: työuraa ei tarvitse pidentää
Tulisiko Suomen säätää vuosittaisiin päästövähennyksiin velvoittava ilmastolaki?
Vastaus: Kyllä
Tulisiko puoluetuki tasavertaisuuden nimissä lakkauttaa kaikilta puolueilta, tai laajentaa se koskemaan myös eduskunnan ulkopuolisia rekisteröityjä puolueita?
Vastaus: Kyllä, se tulisi laajentaa koskemaan kaikkia rekisteröityjä puolueita.
Tulisiko kokonaisveroastetta alentaa?
Vastaus: Ei. Se pitäisi pitää samana tai säätää sitä vain vähän.
Montako uutta ydinvoimalaa suomeen tulisi rakentaa seuraavan 10 vuoden aikana?
Vastaus: Ei yhtään
Pitäisikö veroja kerätä jokaisen oman maksukyvyn mukaan (progressiivisesti) vai niin, että jokainen maksaa saman verran veroa tuloistaan riippumatta (tasavero) ?
Vastaus: Progressiivinen malli
Onko palvelusetelien laajempi käyttöönotto mielestäsi hyvä asia?
Vastaus: Ei
Pitäisikö yliopisto-opinnoille säätää lukukausimaksu?
Vastaus: Ei kellekään
Pitäisikö vuokrasääntely tai jokin vastaava systeemi palauttaa, jotta asumisen hintaa saataisiin alas?
Vastaus: Kyllä
Tulisiko lakko-oikeutta rajoittaa?
Vastaus: Ei
Turkistarhaus on kielletty lailla Isossa-Britanniassa (2002), Itävallassa (2004) ja Kroatiassa (2007, kymmenen vuoden siirtymäajalla). Tarhausta on rajoitettu tai tehty käytännössä taloudellisesti kannattamattomaksi tiukalla eläinsuojelulainsäädännöllä Alankomaissa, Italiassa, Ruotsissa ja Sveitsissä, Tanskassa ja Uudessa-Seelannissa. Pitäisikö turkistarhaus kieltää myös Suomessa?
Vastaus: Kyllä
Tuleeko lapsilisät ottaa tulona huomioon toimeentulotuessa? (kuten on ollut vuodesta 1994)
Vastaus: Ei
Mihin suuntaan julkisen sektorin tehostamistoimia tulisi kehittää.
Vastaus: Nyt on jo ulkoistettu liikaa. Julkisen sektorin toimintaa tulisi palauttaa aiemman kaltaiseksi.
Pitäisikö sosiaaliturva korvata vastikkeettomalla perustulolla?
Vastaus: Ei mikään annetuista vaihtoehdoista
Pitäisikö eläinsuojelulakia tiukentaa?
Vastaus: Pitäisi tiukentaa ja lisätä valvontaa
Pääomatuloja pitää verottaa progressiivisesti ansiotulojen tapaan.
Vastaus: Kannatan ajatusta. Seuraavan hallituksen tulee tehdä asiasta esitys eduskunnalle.
Pitäisikö Suomen liittyä Natoon?
Vastaus: Ei
Samaa sukupuolta olevien pariskuntien adoptio-oikeus?
Vastaus: Kyllä, tottakai
Kuinka itsenäinen Suomi on?
Vastaus: Suomi on luovuttanut itsenäisyytensä EU:lle.
Kumpaan veisit lapsesi mieluummin?
Vastaus: Gay pride kulkueeseen.
Kumpaan näistä veisit lapsesi mieluummin?
Vastaus: Ei mikään annetuista vaihtoehdoista
Pitäisikö kirkosta eroamista hillitä esim. ottamalla "katumuskuukausi" uudelleen käyttöön?
Vastaus: Ei
Sopisiko Suomeen yhden lapsen politiikka?
Vastaus: Ei.
Tulisiko valtion maksaa tapporaha minkistä ja supikoirasta, että saataisiin pienriistakannat elpymään?
Vastaus: Ei.
Kannattaisitko pohjoismaista puolustusliittoa?
Vastaus: En
Joissain maissa eräitä koirarotuja, esimerkiksi amerikanpitbullterrieri, amerikanstaffordshirenterrieri, staffordshirenbullterrieri ja rottweiler on kielletty. Pitäisikö myös Suomessa kieltää tietyt koirarodut?
Vastaus: ei
Poliittisella akselilla sijoittuisin enemmän...
Vastaus: Vasemmalle
Tuleeko lapsiperheille palauttaa lapsivähennys osaksi verotusta?
Vastaus: kyllä, mutta tulojen mukaan porrastaen
Mikä on mielestäsi tärkeintä julkisen sektorin tarjoamassa ruoassa (= päiväkodit, koulut, armeija, sairaalat, vanhusten huolto)
Vastaus: Paikallisuus, jolloin tuetaan myös paikallisia yrittäjjiä
Tulisiko sukupuolisesta kanssakäymisestä lähisukulaisen kanssa rangaista, jos osapuolet ovat aikuisia, eikä siihen liity pakottamista.
Vastaus: Ei
Miten päihteiden aineenvaihduntatuotteisiin tulisi suhtautua määriteltäessä rattijuopumusta? ( www.finlex.fi/fi/oikeus/kko/kko/2009/20090073 )
Vastaus: Vain alkoholin tai muun huumeen aktiivisen ainesosan löytyminen verestä johtaa syytteeseen. Toisin sanoen vain päihtyneenä ajaminen on kielletty.
Eduskuntavaalijärjestelmää ollaan parhaillaan muuttamassa. Pitäisikö muuttamisesta järjestää neuvoa-antava kansanäänestys?
Vastaus: Kyllä.
Millaista tieteellistä tutkimusta valtion pitäisi rahoittaa?
Vastaus: Kaikkea tieteellistä tutkimusta, oli se hyödyllistä tai ei
Tällä hetkellä 18 vuotta täyttänyt saa ilman vanhempien lupaa erota uskonnollisesta yhdyskunnasta tai liittyä sellaiseen. Pitäisikö nykyistä nuoremmilla olla oikeus päättää kuulumisestaan uskonnollisiin yhdyskuntiin?
Vastaus: Uskonnollinen itsemääräämisoikeus pitäisi antaa jo nuoremmille kuin 15-vuotiaille.
Mitä perusturvalle pitäisi tehdä?
Vastaus: Perusturva on jäänyt jälkeen, sitä pitäisi nostaa esim. 120 e/kk.
Miedot viinit voisi vapauttaa myytäväksi vähittäistavarakaupoissa.
Vastaus: Samaa mieltä
Pitäisikö väkivaltaisen viihteen (elokuvat ja videopelit) valmistusta ja maahantuontia tiukentaa?
Vastaus: Ei
Pitäisikö Suomen osallistua Libya-operaatioon?
Vastaus: Ei
Muhkeaa puoluetukea saavien eduskuntapuolueiden jatkuva häikäilemätön suosiminen, YLE:n ja muiden suurten medioiden toimesta kaventaa äänestäjien valinnan mahdollisuuksia ja estää vapaata tiedonkulkua.
Vastaus: Tämä on demokratian vastaista mielivaltaa.
Puolustusbudjettia on...
Vastaus: leikattava
Uuteen eduskuntavaalijärjestelmään on ehdotettu 3% äänikynnystä, joka estää pienpuolueiden kannattajia saamasta haluamaansa kansanedustajaa läpi. Mitä pitäisi tehdä?
Vastaus: Ehdotettu vaalijärjestelmä on hyvä, jos siitä poistetaan äänikynnys.
Onko tupakoinnin rajoittaminen mennyt liian pitkälle?
Vastaus: Ei, mutta lisärajoituksia ei enää tarvita.
Miten kuntien kulttuuri- ja liikuntapalvelut tulisi turvata jatkossa?
Vastaus: Säilyttää palvelut oman kunnan tuottamana ja ilmaisina.
Tuleeko kyläkoulut säilyttää?
Vastaus: Kyllä.
Onko nykyinen sakkovankisysteemi mielestänne valtion varojen tuhlausta?
Vastaus: on.
Kannatatko yksityisen rahantekomonopolin lakkauttamista vai haluatko leikata kanssaihmisten perusturvaa ja myydä pois kansan maata, vettä, infrastruktuuria ja teollisuutta maksamaan tämä fiktiivinen velka?
Vastaus: Rahanteko-oikeus tulisi palauttaa kansalle/valtiolle
Lisäaineista ruuassa, pitäisikö meille lailla taata oikeus lisäaineettomaan ruokaan? Viittaan Iltalehden juttuun. joka on julkaistu 10.3
Vastaus: Kyllä
Pitäisikö työnhakijan luottotietojen tarkastaminen olla pakollista työpaikkaa täytettäessä?
Vastaus: Luottotiedot ovat jokaisen henkilökohtainen asia
Pitäisikö suomen kielen opetusta tehostaa ruotsinkielisten keskuudessa?
Vastaus: Kyllä, koska valtaväestön kieltä on hyvä osata.
Tarvitseeko suurituloisille mielestäsi maksaa lapsilisiä?
Vastaus: Ei
Pitäisikö kouluissa rajoittaa maahanmuuttajien määrää?
Vastaus: Ei
Pitäisikö kunnan taata musliminaisille omat uimahallivuorot?
Vastaus: Ei
Mikä on valtion tehtävä?
Vastaus: Tarjota ihmisille mahdollisuuksia toteuttaa itseään.
Pitäisikö virkamiesten valehtelun kriminalisointia harkita?
Vastaus: Kyllä, ehdottomasti.
Pitäisikö venäläisten oikeutta ostaa maata Suomesta rajoittaa?
Vastaus: Kyllä
Kuinka YLEn rahoitus pitäisi hoitaa?
Vastaus: Valtion budjetista
Tulisiko valtion tukea kuntien raideliikenteeseen pohjautuvia joukkoliikennehankkeita kuten Turun ja Tampereen suunnitellut raitiotiet tai pääkaupunkiseudun Metron laajentaminen?
Vastaus: Tulisi tukea kaikkia
Eräät valtiot edelleen sallivat kivitystuomiot. Ihmisiä voidaan teloittaa kivittämällä vaikkapa vain aviorikoksesta epäiltynä. Suomen pitää vaatia näitä roistovaltioita luopumaan kivitystuomioista välittömästi ja lopullisesti. Suomen pitää viime kädessä vaikkapa katkaista kaikki suhteet näihin roistovaltioihin sekä valtioihin, jotka veljeilevät moisten roistovaltioiden kanssa.
Vastaus: Kyllä - me välitämme ihmisoikeuksista
Oletko samma mieltä. Jos valtion kassa on tyhjä, pitäisikö Linnanjuhlien menot käyttää vähävaraisten hyväksi?
Vastaus: Kyllä
Antaisitko 10 miljardia euroa LHC:tä tehokkaamman hiukkaskiihdyttimen rakentamiseen vai Puolustusvoimain sotakalustohankintoihin, jos se olisi mahdollista?
Vastaus: Ei mikään annetuista vaihtoehdoista
Mitä teet, jos et tiedä jotain asiaa?
Vastaus: Otan asiasta selvää
Vaalipaneeleissa tulisi ehdokas asettelussa huomioida ensisijaisesti mielipide erot puolueiden välillä, että todelliset vaihtoehdot pääsisivät äänestäjien tietoon.
Vastaus: Ehdottomasti
Pitäisikö veronmaksajien milelipidettä kuunnella enemmän, siittä mihin heidän maksamiaan veroja käytetään ?
Vastaus: Kyllä
Pitäisikö poliitikolla olla kokemusta käytännön työelämästä ennen poliittista uraa?
Vastaus: Kyllä. sillä siellä ne prosenttien siirrot ja vaikutukset on konkretisoituneet.
Tulisiko hamppua käyttää energian tuottamiseen
Vastaus: En osaa sanoa
Tuleeko talouteenne Aku Ankka?
Vastaus: Ei enää
Ketä seuraavista edesmenneistä henkilöistä arvostat eniten?
Vastaus: Ei mikään annetuista vaihtoehdoista
Pitäisikö vaalirahoitus järjestelmää muuttaa?
Vastaus: Kyllä
Uskotko evoluutioon?
Vastaus: Kyllä
Pitäisikö ihmisiä kannustaa hankkimaan sähköautoja luopumalla sähköautojen käyttövoimaverosta ("dieselvero") ja rakentamalla sähköautojen latauspisteitä ympäri maata?
Vastaus: Ei mikään annetuista vaihtoehdoista
Tulevan hallituksen ja eduskunnan tärkein tehtävä on asettaa tulot ja menot kohdalleen siten, että se poistaa köyhtymistä ja ihmisten eriarvoistumista.
Vastaus: Kyllä pitää paikkansa
Myymättä jääneet viimeisen myyntipäivän ohittaneet elintarvikkeet menevät usein roskiin, vaikka ne olisivatkin vielä syömäkelpoisia. Kauppojen pitäisi antaa näitä myymättä jääneitä elintarvikkeita ilmaiseksi vähävaraisille. Jos olisit/olet kansanedustaja, tekisitkö kaikkesi, jotta tämä ehdotus menee läpi tulevalla vaalikaudella?
Vastaus: Kyllä
Mitä mieltä olet Islamista?
Vastaus: Ei mikään annetuista vaihtoehdoista
Mitä seuraavista valtion menoista on turhin?
Vastaus: Ei mikään annetuista vaihtoehdoista
Tarvitseeko Suomi maahanmuuttajia
Vastaus: Kyllä
Pitäisikö budjetti tasapainottaa
Vastaus: Leikkaamalla menoja ja kiristämällä verotusta
Mitä mieltä olet subjektiivisesta päivähoito-oikeudesta?
Vastaus: Lapsen etu, ei saa lakkauttaa
Pitäisikö maahanmuuton painottua
Vastaus: Maahanmuuttajiin jotka tarvitsevat turvapaikan
Valtion menot ovat kasvaneet vaikka suuret ikäluokat ovat töissä ja talous tilanne suht hyvä. Nyt suuret ikäluokat jäävät eläkkeelle. Huoltosuhde heikkenee. Valtion talous ei kestä nykyisen kaltaista kulutusta. Mitä pitäisi tehdä:
Vastaus: Verotaan rikkaita kovemmin. Kyllä niillä aina rahaa on.
Turvapaikan saamista pitäisi
Vastaus: Helpottaa
Tuleeko kansanedustajien täysistunnoista poissa ollut aika vähentää palkasta?
Vastaus: Kyllä, mutta vain jos poissaoloon ei ole perusteita
Valtio ottaa RAY:n vuosittaisesta tuotosta yli 100 miljoonaa euroa veteraanien kuntoutukseen, joka on järjestöiltä pois. Tulisiko Valtion vai Raha-automaattiyhdistyksen maksaa veteraanien kulut ?
Vastaus: Valtion tulisi maksaa
Kuinka paljon on vaalibudjettisi?
Vastaus: 0-3000e
Hallituksen esitys Lissabonin sopimuksen hyväksymisestä ja laiksi sen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta (eduskunta äänesti 11.6.2008)?
Vastaus: Ei
Onko mielestäsi yksittäisellä ihmisellä tai ihmisjoukolla oikeus käyttää väkivaltaa (ml. uhkaus) tai valtuuttaa ulkopuolinen taho käyttämään väkivaltaa puolestaan saadakseen toisen ihmisen tai ihmisjoukon antamaan rahaa tai palveluksia itsensä tai kolmannen osapuolen hyväksi?
Vastaus: Ei missään tapauksessa.
Yksinyrittäjien ja pienyrittäjien kirjanpitoa tulee yksinkertaistaa. Rahaliikenne pankkitilin kautta riittää kirjanpidoksi. 100%, heti kuluun perustuva poisto-oikeus käyttöön kalusto investoinneissa. Tilinpäätökset yksinkertaisimmiksi.
Vastaus: lähes samaa mieltä - uudistukset on oikea suunta
Millä keinoin ne "nukkuvat" oikeasti saataisiin äänestämään?
Vastaus: Jo koulussa pitäisi enemmän painottaa äänestämisen merkitystä. Liian moni kuvittelee ettei "yhdellä" äänellä ole merkitystä. Tämä kun kertautuu monen kohdalla, niin sillä on merkitystä.
Veroparatiiseja käyttää järjestäytynyt rikollisuus rahanpeuun ja käytännössä kaikki suuret tavaramerkit veronkiertoon. Onko veroparatiisit lakkautettava ja/tai julkaistava salaiset tilit.
Vastaus: Kyllä
Voiko kansanedustaja kuulua ison rahan "hyväveli"-järjestöihin (esim. vapaamuurarit, bildenbergit) ilman, että kansan etu kärsisi?
Vastaus: ei
Rauhanaate eli pasifismi merkitsee sodanvastaisuutta ja pyrkimystä saavuttaa tavoitteet täysin väkivallattomin keinoin ja samalla ennaltaehkäistä konflikteja. Absoluuttinen pasifismi hylkää kaiken väkivallankäytön yhteiskunnassa pyrkien saavuttamaan tavoitteensa täysin väkivallattomin keinoin. Mitä mieltä olet pasifisteista?
Vastaus: He ovat todella mahtavia ihmisiä. Teen kaikkeni, jotta kaikki ihmiset maailmassa alkaisivat pasifisteiksi
Tuloerot? (per se)
Vastaus: Merkittävä ongelma.
myös moottorikelkkailijoille tulisi järjestää mahdollisuus harrastaa pääkaupunkiseudulla.
Vastaus: en ota kantaa
Kehittyykö nykyinen eläkelainsäädäntö Suomessa oikeaan suuntaan ? Turvaako se hyvinvointivaltion mukaiset edut omille senioreilleen ?
Vastaus: Koko eläkejärjestelmä pitää uusia.
Mikä sellainen perusoikeuksien rajoittamisen kannalta hyväksyttävä tavoite, johon ei olla päästy muiden oikeuksia suojelevilla laeilla, on saavutettu rankaisemalla yksityisestä päihteiden käytöstä?
Vastaus: Rankaiseminen ei ole auttanut
Pitäisikö aivovamma luokitella mukaan Kelan korvausperusteisiin?
Vastaus: Kyllä ehdottomasti. Se on vamma siinä missä muutkin
Suomen elokuvasäätiö jakaa opetusministeriön toimeksiannosta veikkausvaroja elokuvatukena yrityksille. Yksityiset ja harrastelijat evät saa tukea Meidän tulisi ...
Vastaus: ... pitää kotimaisen elokuvan tukijärjestelmä ennallaan, mutta kehittää uusi järjestelmä elokuvan tekemisen harrastustoiminnan tukemiseen.
Vanhuksille ja kouluihin luomuruoka.
Vastaus: Kyllä ja sitä voisi tukea
Tulisiko työttömät pakolaiset pakkosiirtää Helsingistä pikkukuntiin kuten esim. Kinnulaan, Kihniöön tai Asikkalaan Perussuomalaisten ehdotuksen mukaisesti?
Vastaus: Ei
Pitäisikö vaalirahasotkuissa olleiden vetäytyä politiikasta?
Vastaus: Kyllä. Ei rötösherroja!
Pitäisikö ihmisen pyrkiä laskeutumaan Mars-planeetalle seuraavan 10 vuoden sisällä?
Vastaus: Kyllä! Avaruustutkimus innostaisi lapsia ja nuoria opiskelemaan tieteitä, ja syntyisi paljon uusia työpaikkoja. Lisäksi se on välttämätöntä ihmiskunnan tulevaisuutta ajatellen
Pitäisikö peruskoulun 9. luokalla opiskeleville tarjota lisää mahdollisuuksia korottaa numeroitaan, jos heillä on ollut esim. paljon sairautta 9.luokan aikana?
Vastaus: Kyllä
Pitäisikö Suomen ottaa maahanmuuttajiksi...?
Vastaus: Kaikki jotka haluavat tulla
Kuinka vahvasti tukisit uusiutuvia energianlähteitä, kuten tuuli-, vesi- ja aurinkovoimaa?
Vastaus: Uusiutuvan energian käyttöönotto on aikamme suurin kriisi ja meidän pitäisi mahdollisimman nopealla aikataululla siirtyä uusiutuviin energianlähteisiin. Kaikki tukiaiset pois fossiilisilta energianlähteiltä samantien ja tilalle yhtä vahvat tukiaiset uusiutuville energianlähteille! Homma pitäisi saada hoidettua seuraavan neljän vuoden aikana.
Saako ydinpommeja tai ydinpommeista johdettua teknologiaa käyttää ihmiskunnan hyväksi rauhanomaiseen käyttötarkoitukseen esimerkiksi rakettipolttoaineena (Project Orion)?
Vastaus: Kyllä - ydinpommeistakin löytyy jotain hyvää
Toimiiko Suomessa demokratia täysin?
Vastaus: Ei.
Eduskunnan tilaama kuuden tohtorin selvitys osoitti, että julkiset palvelut pystytään kattamaan vain tehokkaalla talouskasvulla, joka tuo täystyöllisyyden. Kuitenkin jatkuva talouskasvu tarkoittaa että nykyinen sukupolvi elää materiaalisessa yltäkylläisyydessä tulevien sukupolvien kustannuksella. Onko talouskasvulle vaihtoehtoja?
Vastaus: Talouskasvusta pitää pystyä siirtymään talouslaskuun koska ylikulutus aiheuttaa pitkäkestoisia ympäristöongelmia ja sosiaalista epätasa-arvoa
Pitäisikö kansanedustajien pankki- ja omaisuustiedot julkistaa täysin avoimeksi tiedoksi kaikkien saataville?
Vastaus: Ei
Pitäisikö eläinten käyttöä (ruokana, vaatetuksessa, koe-eläiminä jne.) pyrkiä vähentämään yhteiskunnassamme?
Vastaus: Kyllä, huomattavasti. Hyväksyn kuitenkin osan hyväksikäytön muodoista.
Tulisiko henkeen ja terveyteen kohdistuvien rikoksien rangaistukset kärsiä päivästä päivään, ilman mahdollisuutta 50% tai jopa 66% ensikertalaisen lyhennykseen?
Vastaus: Tulisi istua koko tuomio ilman ensikertalaisen vähennyksiä
Tuleeko Suomen lisätä perustuslakiin maininta; "Suomi EU:n jäsen" vaikka sitä EU ei vaadi? (Nyt Suomi voi erota EU:sta halutessaan eduskunnan yhdellä päätöksellä ja enemmistöllä. Jatkossa EU:sta eroamiseen tarvitaan perustuslain muutos; edellyttää 2/3 osan enemmistön kahdessa peräkkäisessä eduskunnassa).
Vastaus: ei tule lisätä jos tilanne muuttuu voidaan erota nopeasti
Tulisiko sotaveteraaneille mahdollistaa lisäkuntousviikko?
Vastaus: kyllä tulisi
Tuleeko Suomen eduskuntavaaleihin lisätä tarkkailijoita jokaiseen vaiheeseen, missä teoreettisesti vaalivilppiä voisi tapahtua?
Vastaus: Kyllä
Pitäisikö kansalaispalkkaa maksaa niille, jotka ovat köyhyysrajan alapuolella? [Tienaavat vähemmän kuin 60% suomalaisten keskipalkasta.]
Vastaus: Kyllä
Uskotko, että ilmastonmuutos on ihmisten aikaansaama?
Vastaus: Kyllä
Olisitko mielestäsi kansanedustajana
Vastaus: Yhteisen maailmamme kansanedustaja
Pitäisikö YHTS:n palveluiden koskea myös ammattikorkeakoulun opiskelijoita?
Vastaus: Kyllä
Tulisiko opintotukea korottaa työttömäksi jääneen tuen tasolle?
Vastaus: Tulisi korottaa, kokopäiväisen opiskelun mahdollistamiseksi
Adhd nuorten ja aikuisten tilanne on huolestuttava . Tukea , apua ja hoitoa liian vähän ja harvoin oikea aikaisesti . asia selvitttä, Tilanne on korjatava . Mahdollisiman pian
Vastaus: Samaa mieltä
Perustuslakivaliokunta "armahti" Vanhasen. Totetuiko mielestäsi oikeus ja kohtuus?
Vastaus: Ehdottomasti ei
Uskotko jumalaan?
Vastaus: Saatan pitää jumalan olemassaoloa todennäköisenä tai epätodennäköisenä, mutten voi sanoa uskovani kumpaankaan vaihtoehtoon (agnostikko)
Pitäisikö väkivallattomuutta edistäville rauhanjärjestöille myöntää enemmän valtionapua (nykyisin yli 30 järjestöä jakaa 560 000 summan, joka on puolitettu vuodesta 1991)
Vastaus: pitäisi nostaa 2 miljoonaan
Maahan hautaamisen ja krematoinnin rinnalle on tullut kryoniikka. Kryoniikka on kliinisesti kuolleen ihmisen säilömistä nestetyppeen usein siinä toivossa, että elvyttäminen joskus tulevaisuudessa voisi olla mahdollista. Nykyinen lainsäädäntö (pakolliset ruumiinavaukset, elinluovutukset, jne.) aiheuttaa esteitä eikä Suomessa edes ole sopivia säilytystiloja "kryoniikkapotilaille". Myös kryoniikkasäilytykseen liittyvät maksuasiat ovat nykyisellään liian hankalat eurooppalaisille. Yhdysvallat on tässä suhteessa edelläkävijä. Pitäisikö lainsäädäntöä muuttaa siten, että kuka tahansa suomalainen ihminen voisi halutessaan päästä kuolemansa jälkeen nykyistä helpommin kryoniikkasäilytykseen?
Vastaus: Ei
Tulisiko maanteiden nopeusrajoituksia tarkistaa nykyautoille sopivammiksi?
Vastaus: Ei! Nykyisillä rajoituksilla ehtii aivan hyvin.
Humanitääristä maahmuuttoa vähennettävä ja siihen käytettäviä varoja ohjattava ihmisten auttamiseen kotimaassaan.
Vastaus: Ei
Tulisiko korvaushoito ulottaa useampiin päihderiippuvuuksiin? Vaikkapa alkoholismin hoitoon?
Vastaus: Kyllä.
Tulisiko työehtosopimusten yleissitovuudesta luopua yli 60-vuotiaiden osalta ja pudottaa heidän palkkansa 1500 euroon kuukaudessa, kuten Perussuomalaisten yrittäjäryhmä on esittänyt?
Vastaus: Ei
Pitäisikö valtion pyytää virallisesti anteeksi saamelaisilta historiallisten vääryyksien vuoksi?
Vastaus: Kyllä
Pitäisikö Suomen luopua kesä- tai talviajasta?
Vastaus: Suomen pitäisi luopua kesäajasta.
Velkaperusteinen rahajärjestelmä tulisi lopettaa ja rahan luomisen ja sen liikkeeseen laskemisen etuoikeus palauttaa valtiolle.
Vastaus: Haluan laajaa talousdemokratiaa Suomeen.
Puolueiden ryhmäkuria pitäisi
Vastaus: pitää ennallaan, mutta julkistaa puolueen linjauksia enemmän etukäteen äänestäjille
Tulisiko eduskunnan istuntosalissa sallia tietokoneen (tabletin tai kannettavan) käyttö?
Vastaus: Kyllä, kunhan se ei aiheuta häiriötä.
Suurin osa junien myöhästymisistä johtuu yksiraiteisille väylille hajonneista junista. Pitääkö rataverkon kehittämiseen suunnata enemmän rahaa?
Vastaus: Kunnon potti junaliikenteeseen
Tulisiko siirtyä ns. koulutusetelijärjestelmään, jossa vanhemmat saisivat valita oppilaitoksen, johon lapsensa laittavat, ja maksaa koulutuksen setelillä (myöhemmässä vaiheessa opiskelija itse tietysti tekisin valinnan)?
Vastaus: Ei.
Pitäisikö tukia (mm. toimeentulo- ja työmarkkinakorvausta) maksaa enemmän yksineläjälle, koska kaikki kustannukset menevät yhden henkilön maksettavaksi ja näin yksineläjän menot ovat suuremmat, kuin parisuhtessa eläville, jollloin kustannuksia voi jakaa
Vastaus: Asiaa pitäisi selvittää
Tulisiko lukiokoulutuksen olla aina maksutonta jatkossakin?
Vastaus: Rahoitus verovaroilla kuten ennenkin
Onko turvapaikanhakijan uskonnollisella vakaumuksella merkitystä Suomeen intergroitumisen onnistumisella?
Vastaus: Ei ole merkitystä
Kannatatko kuolemantuomiorangaistusta Suomeen?
Vastaus: En
EUTANASIA lailliseksi ?
Vastaus: Kyllä
Miten karsisit valtion menoja?
Vastaus: muu, miten?
Tulisiko ravintoloiden sulkea ovensa klo 01.00 kuten 80-luvulla?
Vastaus: Ravintoloitsija voisi itse päättää aukioloajoista.
Tulisiko samaa sukupuolta olevilla pareilla olla sama oikeus solmia siviiliavioliittto (kirkollisesta vihkimisestä päättäisi kirkko) ja adoptoida lapsia kuin eri sukupuolta olevilla pareilla?
Vastaus: Kyllä.
Suomessa abortti eli raskaudenkeskeytys ei nykyisin ole vapaa, vaan siitä päättää viranomainen, pääsääntöisesti lääkäri. Raskaus voidaan keskeyttää ennen 12. raskausviikkoa jos jos lapsen synnyttäminen ja hoito olisi kohtuuton rasitus, lapsi on saanut alkunsa raiskauksesta, äiti on yli 40-vuotias tai alle 17-vuotias, naisella on jo neljä lasta tai lapsen epäillään olevan vammainen. Myöhempään raskaudenkeskeytykseen tarvitaan aina terveydenhuollon oikeusturvakeskuksen myöntämä lupa, joka voidaan myöntää äidin nuoren iän, lapsen vakavan vamman tai muiden painavien syiden perusteella. Viimeinen takaraja on 20. raskausviikko, lapsen vamman kohdalla 24. Pitäisikö naisen saada itse päättää abortista?
Vastaus: Kyllä.
Paikallista energiaa tulisi kehittää. Pienet Biokaasuvoimalat parantaisivat sähkön ja lämmön jakelua ja kilpailua. Laajat sähkökatkokset aiheuttavat vahinkoa joka talvi pitkien siirtomatkojen takia. Tulisko lupakäsittelyä helpottaa ja antaa yksityisille talouksille mahdollisuus sähkön syöttämiseen valtakunnalliseen verkkoon kuten esim. Saksassa.
Vastaus: Kyllä ja sitä voisi tukea
Miten valtion tulee vaikuttaa suurkaupunkien liikenneratkaisuihin?
Vastaus: Autoväylien tukemista vähennetään ja joukkoliikenteen tukia lisätään. Paikallisliikenteessä tuetaan muitakin joukkoliikennemuotoja kuin raskasta raideliikennettä. Autoilua verotetaan käyttöön perustuen.
Pitäisikö huumausaineiden myyminen alaikäiselle muutta AINA törkeäksi huumausainerikokseksi, määrästä riippumatta?
Vastaus: Kyllä!
Tulisiko asevelvollisuus lakkauttaa ja asepalveluksen suorittamisesta maksaa kohtuullinen korvaus, jonka jälkeen asepalveluksen suorittanut siirtyisi normaalisti reserviin (kyse ei siis olisi palkka-armeijasta, jossa kaikki ovat kantahenkilökuntaa)?
Vastaus: Ei mikään annetuista vaihtoehdoista
Suomessa oli joidenkin ruuan lisäaineiden käyttö kielletty ennen EU:iin liittymistä. EU:ssa ne ovat sallittuja lisäaineita.
Vastaus: Kannattaisi erota EU:sta ja tehdä uusi lyhyt lista.
Tulisiko ns. energiajuomille asettaa jokin sopiva ikäraja, jolla rajoitettaisiin energiajuomien myyntiä alaikäisille terveydellisistä syistä?
Vastaus: Kyllä
Osakkeiden piilo-omistus on suunnitteilla myös Suomeen. Onko se mielestäsi perusteltua?
Vastaus: Ehdottomasti ei
Suomessa aktiivinen eutanasia on rikos ja siitä voi saada jopa 8 vuotta vankeutta. Pitäisikö parantumattomasti sairailla olla oikeus päättää elämänsä päättämisestä sietämättömän kärsimyksen lopettamiseksi tai ehkäisemiseksi?
Vastaus: Ei mikään annetuista vaihtoehdoista
Miten suhtaudut vuokratyövoiman käyttöön.
Vastaus: Ei mikään annetuista vaihtoehdoista
Tulisiko vuokra-asunnoille asetaa vuokrakatto ?
Vastaus: Kyllä
Mitä mieltä olet kuntaliitoksista?
Vastaus: Kuntien pitää pysyä itsenäisinä
Oma lääkäri-järjestelmästä on jo puhuttu jo vuosia, mitään ei kuitenkaan ole tapahtunut. Oma lääkäri-järjestelmä takaa sen, että lääkäri tuntee potilaan terveystilan taustan ja lääkityksen koko historian ajalta. Pidätkö tärkeänä, että oma lääkäri-järjestelmä otetaan viipymättä käyttöön?
Vastaus: Kyllä, mutta on oltava oikeus käydä myös muilla lääkäreillä.
Mitä mieltä olet nykyisestä kannabiksen kieltolaista?
Vastaus: Kannabiksen käyttö ja kasvatus tulisi laillistaa
Tuleeko Suomen kansalaisilla olla teknologian kehittyessä oikeus parantaa fyysistä tai henkistä suorituskykyään erilaisilla kyberneettisillä ja geeniteknologisilla laajennusosilla?
Vastaus: Kyllä
Tulisiko asevelvollisuus ulottaa koskemaan myös naisia?
Vastaus: Ei
Onko oikein, että ruokavaliosuosituksista sekä sairauksien hoitosuosituksista päättävillä henkilöillä on kytköksiä lääke- tai elintarviketeollisuuteen?
Vastaus: Ei
Laki uskonrauhan rikkomisesta tulisi kumota.
Vastaus: Ei mikään annetuista vaihtoehdoista
Suomen ja Venäjän välinen viisumivapaus
Vastaus: Kyllä
Tulisiko mielestäsi Suomessa jakaa kouluissa enemmän tietoa muistakin kuin valtion johtavasta uskonnosta?
Vastaus: Ei mikään annetuista vaihtoehdoista
Tulisiko pätkätöitä teettävät työnvuokrausfirmat ja palveluita ostavat firmat velvoittaa huolehtimaan paremmin pätkätyöläisistään?
Vastaus: Ilman muuta!
Pitäisikö korkea-asteen koulutuksen olla maksutonta kaikille?
Vastaus: Pitäisi
Tulisiko pienyrityksille myöntää määräaikaista palkkatukea ensimmäisen työntekijän palkkaamiseen?
Vastaus: Kyllä. Palkkatuella olisi työllistävä vaikutus.
Pitäisikö valtion rahapelimonopoli avata kilpailulle?
Vastaus: Ei. Nykyjärjestelmä on hyvä.
Tulisiko rikoksista, joiden motiivina on uhrin rotu, etnisyys, sukupuoli, sukupuolellinen suuntautuminen, uskonto tai näihin verrattava asia, rangaista kovemmin kuin muista vastaavista rikoksista?
Vastaus: Ei
Oletko pettynyt hallituspuolueiden kansanedustajien moraaliin?
Vastaus: Kyllä
Tulisiko ykslön velkojen vanhentua/mitätöityä varmasti ajan kanssa, esimerkiksi henkilökohtaisen konkurssin kautta?
Vastaus: Kyllä. Veloista tulisi päästä lopulta eroon ilman sen kummempia seuraamuksia.
Pitääkö kyläkoulut säilyttää?
Vastaus: Kyllä. Kyläkoulut takaavat pienemmät ryhmäkoot ja laadukkaamman opetuksen.
Pitäisikö valtion virastojen, laitosten, ja yliopistojen tuottaman tiedon olla kaikkien vapaasti käytettävissä (kuten on esim. Yhdysvalloissa ja Norjassa), jollei tieto ole salaista?
Vastaus: Kyllä.
Pitääkö elintasosta tinkiä ympäristön hyväksi?
Vastaus: Se on välttämätöntä vaikka se vaatisi suuriakin muutoksia.
Pitäisikö rattijuopumuksen rajaa (0,5 promillea) laskea?
Vastaus: Ei, nykyinen on hyvä
Pitäisikö bordellit laillistaa Suomessa?
Vastaus: Ei
Pitäisikö opiskelijoiden opintotukeen vaikuttavaa ansiotulorajaa nostaa, jos työn tekeminen opiskelun ohessa ei vaikuttaisi valmistumisajankohtaan?
Vastaus: Kyllä pitäisi
Pitäisikö seksuaali ja väkivalta-rikosten tekijöiden vankeus aikaa pidentää?
Vastaus: Kyllä
Tulisiko äitiys-, isyys- ja vanhempainpäivärahojen minimiä (22,04e) nostaa nykyisestä?
Vastaus: Kyllä
Tulisiko perusopetuksen enimmäisryhmäkoot kirjata lakiin?
Vastaus: Kyllä, kaikilla luokka-asteilla
Pitäisikö poliisin anoa kotietsintöihin oikeudelta lupa?
Vastaus: Kyllä, nykyinen käytäntö mahdollistaa mielivaltaisen yksityisyyden häirinnän.
Pitäisikö kansanedustajien peräkkäiset edustajakaudet rajata kahteen?
Vastaus: Eri mieltä.
Ankarat rangaistukset ovat paras keino vähentää rikollisuutta
Vastaus: Pääasiassa eri mieltä
Pitääkö Suomen luopua jalkaväkimiinoista?
Vastaus: Kyllä
Kannatatko samansuuruista, verotonta ja muihin, mm. sairaskuluihin vaikuttamatonta kansalaispalkkaa kaikille perustuloksi?
Vastaus: Ei mikään annetuista vaihtoehdoista
Kannatatko YLE-veroa?
Vastaus: Kyllä, jos vero on progressiivinen.
Miten Suomen pitäisi jatkossa menetellä Afganistanin ISAF-operaation suhteen?
Vastaus: Sotilaat on vedettävä pois mahdollisimman pikaisella aikataululla
Pitäisikö lähiruokaa ja luomuruokaa tukea enemmän ja ympäristösyistä tapahtuvaa julkista hankintaa edistää?
Vastaus: kyllä
Tulisiko elämänkatsomustieto avata peruskoulun oppiaineena myös ev. lut. kirkon jäsenille?
Vastaus: Kyllä
Pitäisikö Presidentin valtaoikeuksia lisätä, vähentää vai säilyttää nykyisellään ?
Vastaus: Pitäisi nykyisellään
Tulisiko uskonrauhalain pykälä, joka kieltää jumalan tai pyhien asioiden pilkkaamisen, kumota?
Vastaus: Kyllä
Pitäisikö Suomen asettaa kauppasaarto Israelille, kunnes Israel lopettaa Palestiinalaisalueiden miehityksen?
Vastaus: Kyllä
Pitäisikö Wikileaksia ja sen tapaista toimintaa tukea vai tuomita?
Vastaus: Wikileaksin tapainen toiminta pitäisi olla kauttaaltaan hyväksyttyä.
Pitäisikö uskontoihin perustuvat ympärileikkaukset sallia vain 18 vuotta täyttäneille?
Vastaus: Kyllä, lapsia ei saa leikellä tuosta syystä
Kannatatko yleistä asevelvollisuutta?
Vastaus: Ei
Tulisiko mahdollisuuksia aseenomistajuuteen ja sitä kautta kantooikeuteen rajoittaa?
Vastaus: Kyllä. Tulisi olla merkittävästi hankalampaa kantaa laillista asetta.
Pitäisikö yksityinen (ei-kaupallinen) tiedostonjakaminen laillistaa?
Vastaus: Kyllä.
Onko sähköisen äänestyksen käyttöönotto enemmän hyvä vai huono asia?
Vastaus: Hyvä
Pitäisikö Made in Finland/China -laput palauttaa pakollisiksi tuotteisiin
Vastaus: Kyllä alkuperämaa on tiedettävä
Tulisiko seksin ostaminen kieltää?
Vastaus: Kyllä
Pitäisikö kouluihin luoda osaamistasoryhmät? Aineittain tai luokittain.
Vastaus: Ei
Ruokakaupat heittävät menemään runsaasti päiväysvanhoja mutta täysin kelvollisia elintarvikkeita. Pitäisikö näiden elintarvikkeiden päätymistä tarvitseville helpottaa?
Vastaus: Kyllä, velvoittamalla kaupat joko luovuttamaan elintarvikkeet hyväntekeväisyysjärjestöille tai asettamaan ne vapaasti ihmisten saataville.
Pitäisikö lasten päivähoito-oikeutta rajoittaa?
Vastaus: Päivähoito-oikeutta ei saa rajoittaa.
Miten vakaviin rikoksiin syyllistyneitä maahanmuuttajia tulisi kohdella?
Vastaus: Riittää kun maahanmuuttajia kohdellaan samalla tavalla kuin kantaväestöön kuuluvia.
Homoavioliitot?
Vastaus: Laillistettava
Pitäisikö kauppojen aukiolo vapauttaa täysin?
Vastaus: Ei
Mitä mieltä olet kannabistuotteiden asemasta lainsäädännössä?
Vastaus: Käyttäminen ja kotikasvatus tulisi laillistaa
Tulisiko Suomen siirtyä palkka-armeijaan?
Vastaus: Ei
Pitäisikö kirkko ja valtio erottaa toisistaan?
Vastaus: Kyllä
Mitä mieltä olet ruotsin kielen opettamisesta peruskouluissa ja lukioissa?
Vastaus: Ruotsin kielen opiskeleminen saisi perustua vapaaehtoisuuteen.
Millaisella autolla ajat? ;)
Vastaus: Vanhalla savuttavalla nokivasaralla
Ihmisten (esim. vihollisten, rintamakarkureiden, pasifistien) surmaaminen sotatilanteessa on ok?
Vastaus: Ei!
Yritä kuvitella, että vanhenet ja sairastut vakavasti. Mitä näistä toivot eniten.
Vastaus: Toimivaa sos.-ja terveydenhuoltoa.
Pitäisikö työttömät pakottaa ottamaan vastaan heikommin palkattuja töitä ( alle 8 euroa tunnissa) ?
Vastaus: Ei
Kansalaiset ovat maksaneet NATO-yhteensovittamisesta miljardeja veroeuroja.Mielestäni tämä ei silti ole tärkeä kysymys vaaleissa.
Vastaus: Eri mieltä,koska nuo miljardit ovat iso raha budjetissa
Tuleeko yksityisiä terveyspalveluja tukea verovaroin, niinkuin nyt tapahtuu?
Vastaus: Ei
Oletko valmis äänestämään sellaista puoluetta, joka ei ole poistanut vaalirahaskandaaliin sotkeutuneita politikkoja?
Vastaus: En
Miten EU:n suhteen Suomeen ja muihin jäsenmaihin tulisi kehittyä?
Vastaus: EU pitäisi hajottaa kokonaan.

Puolue tai yritys, mainosta tässä.