Selaat Sosiaalisen Vaalikoneen vanhaa versiota. Klikkaa itsesi uuteen vaalikoneeseen.

Sosiaalinen Vaalikone

Sosiaalinen vaalikone Facebookissa

  • luo uusia kysymyksiä
  • talleta vastauksesi
  • kommentoi kysymyksiä
-> Kunnallisvaalit 2012

Vaalipiiri


Jasmin Mäntylä

Puolue: Kansallinen Kokoomus (Kok.)
Vaalipiiri: Oulu
Syntymävuosi: 1982
Faneja: 0

Esittely: Olen erittäin sosiaalinen, avoin ja rehellinen ihminen. Työelämässä olen keikkatöiden merkeissä ollut mukana 12-vuotiaasta lähtien ja nykyään olen töideni lisäksi mukana Oulun kuntapolitiikassa. Kokoomukseen liityin vuonna 2000, ja tällä hetkellä olen Oulun kaupunginvaltuuston varajäsen, nuorisoasiainlautakunnan jäsen, Arinan edustajistossa, Pokkisen Kokoomuksen hallituksessa, sekä Pohjois-Pohjanmaan Lastenliiton puheenjohtaja. Olen myös Oulussa kirkkovaltuuston ensimmäinen varajäsen.

Kansanedustajuus tarkoittaa minulle sitä, että silloin toimitaan kansalaisten edustajana; kuunnellaan heidän mielipiteitään ja viedään heidän sanaansa eteenpäin. Itselleni tärkein asia liittyy nuorison asemaan Suomessa; kuinka heitä tulisi kuunnella enemmän, kun päätetään nuorisoa koskevista asioista.

Tulen myös puhumaan siitä, kuinka Suomessa täytyy paremmin tukea omaishoitajuutta ? iäkkäille ihmisille pitää taata paremmat mahdollisuudet asua kotonaan mahdollisimman pitkään. Kaikilla ei toki ole mahdollisuutta huolehtia iäkkäistä perheenjäsenistään, mutta siihen tulee kannustaa enemmän. Monien vanhusten kohdalla huomaa sen, kuinka heidän kuntonsa heikkenee nopeasti sen jälkeen, kun heidät on hoitokotiin toimitettu.

Kolmas tärkeä asia on ehdottomasti se vääryys, kuinka pieniä rangaistuksia annetaan väkivaltarikollisille. Kaikenlainen väkivalta ja raiskaukset tulisi tuomita kovemmin ja on naurettavaa, miten paljon suurempia rangaistuksia annetaan mm. talousrikollisille.

Ehdokkaan vastaukset (50 kpl)

Samaa mieltä (0 kpl)
Eri mieltä (0 kpl)
Tulisiko valtion pyytää anteeksi pakkoruotsi päätöstään suomen kansalta
Vastaus: Ei,ruotsi on tärkeä ja kansainvälinen kieli
Pitäisikö lapsille suunnatut mainokset kieltää kokonaan?
Vastaus: Ei mikään annetuista vaihtoehdoista
Tulisiko Markka palauttaa ja luopua Eurosta?
Vastaus: EI mistään nimessä
Uskotko poliitikkojejn milloinkaan oikeasti ajavan Suomen ja suomalaisten asiaa?
Vastaus: Ei mikään annetuista vaihtoehdoista
Pitäisikö kansanedustajien pankki- ja omaisuustiedot julkistaa täysin avoimeksi tiedoksi kaikkien saataville?
Vastaus: Ei
Millä keinoin ne "nukkuvat" oikeasti saataisiin äänestämään?
Vastaus: Jo koulussa pitäisi enemmän painottaa äänestämisen merkitystä. Liian moni kuvittelee ettei "yhdellä" äänellä ole merkitystä. Tämä kun kertautuu monen kohdalla, niin sillä on merkitystä.
Onko vpk-toiminta tärkeä osa pelastuslaitoksien toimivuutta
Vastaus: KYLLÄ
Koska kansalaisten enemmistö vastustaa NATO- jäsenyyttä on NATO-yhteensopivan aseistuksen ja puolustusvoimien tähän kuuluvan kehityksen hyväksyminen ja miljardikustannusten maksattaminen kansan verovaroilla täysin vastoin demokratiaa ja kansalaisten oikeuskäsitystä.
Vastaus: Ei pidä paikkaansa
Pitäisikö Suomen kieltää muovipussit lailla?
Vastaus: Ei.
Kannatatko sitovien kansanäänestysten käyttöönottoa Suomessa ja EU:ssa?
Vastaus: En
Tuleeko Suomen eduskuntavaaleihin lisätä tarkkailijoita jokaiseen vaiheeseen, missä teoreettisesti vaalivilppiä voisi tapahtua?
Vastaus: Ei
Pitääkö elintasosta tinkiä ympäristön hyväksi?
Vastaus: Ympäristöä voidaan suojella, mutta elintasoa ei saa laskea.
Toimiiko Suomessa demokratia täysin?
Vastaus: Toimii.
Mikä on suhtautumisesi ydinvoiman lisärakentamiseen Suomessa?
Vastaus: Kannatan ehdottomasti ydinvoiman lisärakentamista.
Miten Suomen pitäisi jatkossa menetellä Afganistanin ISAF-operaation suhteen?
Vastaus: Osallistumista on jatkettava nykyisellään niin kauan kuin operaatio jatkuu
Onko nykyinen hallitus hoitanut taloutta hyvin?
Vastaus: Kyllä
EUTANASIA lailliseksi ?
Vastaus: Ei
Pitääkö kyläkoulut säilyttää?
Vastaus: Ei mikään annetuista vaihtoehdoista
Mitä mieltä olet kuntaliitoksista?
Vastaus: Tarvitaan lisää kuntaliitoksia
Pitäisikö presidentti-instituutio lakkauttaa?
Vastaus: Ei
Turkki EU:hun?
Vastaus: Ei
Montako uutta ydinvoimalaa suomeen tulisi rakentaa seuraavan 10 vuoden aikana?
Vastaus: Ei mikään annetuista vaihtoehdoista
Kannatatko tasa-arvoista moniavioisuutta?
Vastaus: En
Laki uskonrauhan rikkomisesta tulisi kumota.
Vastaus: Ei
Oletko pettynyt hallituspuolueiden kansanedustajien moraaliin?
Vastaus: En
Tulisiko Suomen säätää vuosittaisiin päästövähennyksiin velvoittava ilmastolaki?
Vastaus: Ei
Työuraa pidennetään parantamalla työhyvinvointia.
Vastaus: Samaa mieltä
Pitäisikö seksuaali ja väkivalta-rikosten tekijöiden vankeus aikaa pidentää?
Vastaus: Kyllä
Tulisiko Suomen tunnustaa Palestiinan valtio?
Vastaus: Kyllä
Oletko valmis äänestämään sellaista puoluetta, joka ei ole poistanut vaalirahaskandaaliin sotkeutuneita politikkoja?
Vastaus: Kyllä
Pitäisikö kansanedustajien peräkkäiset edustajakaudet rajata kahteen?
Vastaus: Eri mieltä.
Tulisiko uskonrauhalain pykälä, joka kieltää jumalan tai pyhien asioiden pilkkaamisen, kumota?
Vastaus: Ei
Pitäisikö Suomen antaa lainatakauksia talousasiansa hunningolle hoitaneille maille?
Vastaus: Ei mikään annetuista vaihtoehdoista
Homoavioliitot?
Vastaus: Laillistettava
Onko sähköisen äänestyksen käyttöönotto enemmän hyvä vai huono asia?
Vastaus: Huono
Miten vakaviin rikoksiin syyllistyneitä maahanmuuttajia tulisi kohdella?
Vastaus: Vakavan rikoksen tekijä tulisi välittömästi karkoittaa maasta.
Tulisiko seksin ostaminen kieltää?
Vastaus: Kyllä
Pitäisikö kouluihin luoda osaamistasoryhmät? Aineittain tai luokittain.
Vastaus: Ei
Pitäisikö sosiaaliturva korvata vastikkeettomalla perustulolla?
Vastaus: Ei mikään annetuista vaihtoehdoista
Onko palvelusetelien laajempi käyttöönotto mielestäsi hyvä asia?
Vastaus: Kyllä
Pitäisikö Made in Finland/China -laput palauttaa pakollisiksi tuotteisiin
Vastaus: Kyllä alkuperämaa on tiedettävä
Samaa sukupuolta olevien pariskuntien adoptio-oikeus?
Vastaus: Kyllä, tottakai
Pääomatuloja pitää verottaa progressiivisesti ansiotulojen tapaan.
Vastaus: Ei mikään annetuista vaihtoehdoista
Pitäisikö Suomen liittyä Natoon?
Vastaus: Kyllä
Pitäisikö eläinsuojelulakia tiukentaa?
Vastaus: Pitäisi tiukentaa ja lisätä valvontaa
Tulisiko Suomen siirtyä palkka-armeijaan?
Vastaus: Ei
Pitäisikö kauppojen aukiolo vapauttaa täysin?
Vastaus: Ei
Mitä mieltä olet ruotsin kielen opettamisesta peruskouluissa ja lukioissa?
Vastaus: Ruotsin kieli on rikkaus ja kaksikielisessä maassa sen opiskelun kuuluu olla velvollisuus.
Mitä mieltä olet kannabistuotteiden asemasta lainsäädännössä?
Vastaus: Nykyinen lainsäädäntö on hyvä
Pitäisikö kirkko ja valtio erottaa toisistaan?
Vastaus: Ei

Puolue tai yritys, mainosta tässä.