Selaat Sosiaalisen Vaalikoneen vanhaa versiota. Klikkaa itsesi uuteen vaalikoneeseen.

Sosiaalinen Vaalikone

Sosiaalinen vaalikone Facebookissa

  • luo uusia kysymyksiä
  • talleta vastauksesi
  • kommentoi kysymyksiä
-> Kunnallisvaalit 2012

Vaalipiiri


Kristiina Vanhala-Selin

Puolue: Vihreä liitto (Vihr.)
Vaalipiiri: Häme
Syntymävuosi: 1970
Faneja: 0

Esittely: Olen Kristiina Vanhala-Selin. Olen Lahdessa opettajana ja valtuutettuna Hollolassa. Olen toiminut sivistyslautakunnan jäsenä ja pidän tärkeänä kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin kehittämistä ja edistämistä. Tällä hetkellä puolustan teknisessä lautakunnassa homekoulujen korvaamista ja työolosuhteita.
Puolustan hyviä peruspalveluja sekä koulutusta. Pidän ennaltaehkäisevää ja varhaista puuttumista tärkeänä. Pidän nuoria fiksuina ja kannan huolta siitä, että nuoret eivät ole vaikuttamisessa mukana.
Kolmen lapsen äitinä sydäntä lähellä on lasten tulevaisuus. Pienillä toimilla, perhevapaiden uudistamisella, mahdollisuudella työn jakamiseen osapäivätyöhön silloin, kun perhetilanne niin vaatii sekä vertaistuella voidaan saada ihmeitä aikaiseksi. Laajemmin kannan huolta siitä, millaisen maapallon jätämme tuleville polville. Minua kiinnostaa selvittää, kuinka puhdasta on syömämme ruoka, miten se on tuotettu, ja millaisia kemikaaleja käytämme.

Ehdokkaan vastaukset (38 kpl)

Samaa mieltä (0 kpl)
Eri mieltä (0 kpl)
Pitäisikö yksityisen metsän/maan-omistajan oikeutta tehdä omalla maallaan sitä mitä haluaa, aiheuttamatta kuitenkaan haittaa muiden vastaavalle oikeudelle, lisätä?
Vastaus: Ei
Pitäisikö tukia (mm. toimeentulo- ja työmarkkinakorvausta) maksaa enemmän yksineläjälle, koska kaikki kustannukset menevät yhden henkilön maksettavaksi ja näin yksineläjän menot ovat suuremmat, kuin parisuhtessa eläville, jollloin kustannuksia voi jakaa
Vastaus: Ei
Suomen ja Venäjän välinen viisumivapaus
Vastaus: Kyllä
Kannatatko samansuuruista, verotonta ja muihin, mm. sairaskuluihin vaikuttamatonta kansalaispalkkaa kaikille perustuloksi?
Vastaus: Kyllä
Miten Suomen pitäisi jatkossa menetellä Afganistanin ISAF-operaation suhteen?
Vastaus: Sotilaat on vedettävä pois mahdollisimman pikaisella aikataululla
Eduskunnan on säädettävä laki minimipalkasta, joka on sidottu indeksiin. Esim. 10e/h
Vastaus: Riittää että ammattiliitot hoitavat asian työehtosopimuksissa
Oletko Tiitisen listan julkaisemisen puolesta?
Vastaus: Ei mikään annetuista vaihtoehdoista
Mitä mieltä olet kuntaliitoksista?
Vastaus: Kuntien pitää pysyä itsenäisinä
Laki uskonrauhan rikkomisesta tulisi kumota.
Vastaus: Ei
Pitäisikö seksuaali ja väkivalta-rikosten tekijöiden vankeus aikaa pidentää?
Vastaus: Kyllä
Pitäisikö opiskelijoiden opintotukeen vaikuttavaa ansiotulorajaa nostaa, jos työn tekeminen opiskelun ohessa ei vaikuttaisi valmistumisajankohtaan?
Vastaus: Kyllä pitäisi
Oletko valmis äänestämään sellaista puoluetta, joka ei ole poistanut vaalirahaskandaaliin sotkeutuneita politikkoja?
Vastaus: En
Pitäisikö kansanedustajien ja eduskunnan virkamiesten kytkökset yritysmaailmaan vaatia ilmoitettaviksi asioiksi?
Vastaus: Kyllä
Kannatatko tasa-arvoista moniavioisuutta?
Vastaus: En
Tulisiko mahdollisuuksia aseenomistajuuteen ja sitä kautta kantooikeuteen rajoittaa?
Vastaus: Kyllä. Tulisi olla merkittävästi hankalampaa kantaa laillista asetta.
Montako uutta ydinvoimalaa suomeen tulisi rakentaa seuraavan 10 vuoden aikana?
Vastaus: Ei yhtään
Työuraa pidennetään parantamalla työhyvinvointia.
Vastaus: Samaa mieltä
Tulisiko äitiys-, isyys- ja vanhempainpäivärahojen minimiä (22,04e) nostaa nykyisestä?
Vastaus: Kyllä
Tulisiko Suomen tunnustaa Palestiinan valtio?
Vastaus: Kyllä
Tulisiko rikoksista, joiden motiivina on uhrin rotu, etnisyys, sukupuoli, sukupuolellinen suuntautuminen, uskonto tai näihin verrattava asia, rangaista kovemmin kuin muista vastaavista rikoksista?
Vastaus: Kyllä
Tulisiko Suomen säätää vuosittaisiin päästövähennyksiin velvoittava ilmastolaki?
Vastaus: Kyllä
Tulisiko uskonrauhalain pykälä, joka kieltää jumalan tai pyhien asioiden pilkkaamisen, kumota?
Vastaus: Ei
Miten vakaviin rikoksiin syyllistyneitä maahanmuuttajia tulisi kohdella?
Vastaus: Toistuvista vakavista rikoksista tulisi seurata maastakarkoittaminen.
Onko sähköisen äänestyksen käyttöönotto enemmän hyvä vai huono asia?
Vastaus: Hyvä
Pitäisikö kansanedustajien peräkkäiset edustajakaudet rajata kahteen?
Vastaus: Eri mieltä.
Ruokakaupat heittävät menemään runsaasti päiväysvanhoja mutta täysin kelvollisia elintarvikkeita. Pitäisikö näiden elintarvikkeiden päätymistä tarvitseville helpottaa?
Vastaus: Kyllä, velvoittamalla kaupat joko luovuttamaan elintarvikkeet hyväntekeväisyysjärjestöille tai asettamaan ne vapaasti ihmisten saataville.
Pitäisikö yliopisto-opinnoille säätää lukukausimaksu?
Vastaus: Ainoastaan ulkomaalaisille opiskelijoille
Tulisiko kokonaisveroastetta alentaa?
Vastaus: Ei. Se pitäisi pitää samana tai säätää sitä vain vähän.
Pitäisikö vuokrasääntely tai jokin vastaava systeemi palauttaa, jotta asumisen hintaa saataisiin alas?
Vastaus: Ei, mutta asumisen hintaa tulisi alentaa muilla keinoilla.
Pitäisikö lasten päivähoito-oikeutta rajoittaa?
Vastaus: Ei mikään annetuista vaihtoehdoista
Tuleeko lapsilisät ottaa tulona huomioon toimeentulotuessa? (kuten on ollut vuodesta 1994)
Vastaus: Ei mikään annetuista vaihtoehdoista
Pitäisikö kouluihin luoda osaamistasoryhmät? Aineittain tai luokittain.
Vastaus: Ei mikään annetuista vaihtoehdoista
Mihin suuntaan julkisen sektorin tehostamistoimia tulisi kehittää.
Vastaus: Julkista sektoria on nykyisellään tehostettu riittävästi. Nykytaso on hyvä.
Pitäisikö Made in Finland/China -laput palauttaa pakollisiksi tuotteisiin
Vastaus: Kyllä alkuperämaa on tiedettävä
Pitäisikö sosiaaliturva korvata vastikkeettomalla perustulolla?
Vastaus: Kyllä.
Pitäisikö Suomen liittyä Natoon?
Vastaus: Ei
Pääomatuloja pitää verottaa progressiivisesti ansiotulojen tapaan.
Vastaus: Asiaa voitaisiin selvittää. Perustetaan komitea tutkimaan asiaa.
Pitäisikö kauppojen aukiolo vapauttaa täysin?
Vastaus: Ei

Puolue tai yritys, mainosta tässä.